lauantai 23. toukokuuta 2009

Match Show 23.5


Kävimme tänään mätsärissä Kuopiossa lemmikkiasemalla. Meillä oli mukana Taffy esiintymässä ensimmäistä kertaa. Kylläpä mahanpohjassa tuntu perhosia, kun olin ensimmäistä kertaa Taffyn kanssa kehässä. Pikku hava liikkui hienosti, eikä pahemmin arastellut uutta paikkaa, hälinää ja eikä muita ihmisiä. Isot koirat jännitti vähän Taffya, mutta kun niihin pääsi tutustumaan, niin ei sitten enää jännittänytkään. Taffyn sijoitus oli pentujen PN 4 eli, aika hienosti ensimmäisellä kerralla, niin kun ottaa huomioon että ikähaarukka oli 4kk-12kk. Tästä on hyvä jatkaa harjoitteluja.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Vierailu päivä....

Tässä meidän uusi tuttavuus "ROKI" ..
Rokila ei loppunut kunto ..mutta Nana ei millään meinannut, jaksaa ravata koko ajan.
Tuola etempänä ala kuvassa ..Nana ajatteli että sieltä on kiva livahtaa vapauteen ..niin ja kävi Nana kokeilemassa vapautta vähän aikaa ..Nana juoksi jo iloisena että nyt tämä tyttö lähti ..mutta kohta kuului Nanan koprvaan sana ...perrrrr... ja siihen loppu vapaus. Nana tuli kilttinä tyttönä takaisin aidan oikealle puolelle.


Lisää kuvia täällä .....Nana&Roki

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Omalla pihalla temmeltämistä

Tarpeilla pitää eka käydä ennen kun alkaa ralli.


Mindy ja Taffy temmeltäävät yhdessä ..vauti on sitten niin vauhdikasta, että Mindyn turkissa on koristeita siitä vauhdista ..lehtiä oksia ..Mindy eellä ja Taffy perässä.


Nana pitää huolen siitä että meno ei mene liian kovaksi.


Itse Nana tonkii maata kun siitä on välillä niin tylsää ..kun nuoriso ravaa ...korvat putkella.


Välillä Nana itsekkin lähtee Mindyn ja Taffyn mukaan vauhtiin ..niin että pitää ihan silmät kiinni katsoa.